Liittyjän tarina

LOGSTOR Finland Oy: Iso loikka energiatehokkuudessa

15.06.2017
Takaisin listaukseen

Energiatehokkaita kaukolämpöputkia valmistava LOGSTOR Finland päätti laittaa energia-asiat järjestykseen myös omassa tehtaassaan.

LOGSTOR Finland on valmistanut kaukolämmön putkistojärjestelmiä Saarijärvellä 1980-luvulta lähtien. Alun perin perheomisteinen yritys on nykyisin osa kansainvälistä LOGSTOR-konsernia, jonka pääpaikka sijaitsee Tanskassa.

LOGSTOR on esieristettyjen eli tehtaalla asennusvalmiiksi tehtyjen kaukolämpöputkien johtava valmistaja maailmassa.

– Toimitamme energialaitoksille ja urakoitsijoille eristettyjä putkia, joiden lämpöhäviö on pieni. Näin olemme omalta osaltamme vähentämässä kaukolämpöverkon lämpöhäviöitä, LOGSTOR Finlandin laatupäällikkö Jukka Lankinen sanoo.

Imagohyötyjä ja rahallista säästöä

Kaukolämpöputken ydin on hiiliteräksestä valmistettu virtausputki, jonka ympärille Saarijärven tehtaalla asennetaan lämpöä eristävä polyuretaanikerros. Polyuretaanieriste on suojattu ulkoa päin tulevalta kosteudelta sekä mekaaniselta kuormitukselta polyeteenistä valmistetulla suojakuorella.

LOGSTOR Finland Oy valmistaa Saarijärvellä Keski-Suomessa kaukolämpöputkia. Osa kansainvälistä LOGSTOR-konsernia, jonka pääpaikka sijaitsee Tanskassa. Suomessa yritys työllistää runsaat 60 henkeä.

Kaukolämpöputkien eristyskyky on määrätty standardeissa ja suosituksissa, joita kaukolämpöalan toimijat ovat laatineet yhdessä Energiateollisuus ry:n johdolla.

– Ohjeissa määritellään eristyksen vahvuus, jotta lämpöhäviöt pysyvät mahdollisimman optimaalisina pitkällä aikavälillä. Putkiston elinikä voi olla yli 50 vuotta.

Lankisen mukaan LOGSTOR Finland haluaa olla energiatehokas myös omassa tuotannossaan. Siksi yritys liittyi mukaan vuosien 2008–2016 energiatehokkuussopimuskaudelle.

– Asialla on iso imagomerkitys toimialalla, joka pyrkii mahdollisimman tehokkaaseen energian käyttöön. Haemme energian säästöstä myös taloudellisia hyötyjä.

Hukkalämpö hyötykäyttöön

Jukka Lankisen mielestä energiatehokkuussopimukseen liittynyt katselmus antoi erinomaisen pohjan käytännön energiansäästötoimille.
– Suurin tehostamispotentiaali löytyi tuotantoprosessissa syntyvän hukkalämmön hyödyntämisestä. Investoimme lämpöpumppuihin heti katselmuksen jälkeen. Näin otimme suurimman loikan energiatehokkuudessa heti sopimuskauden alussa.

Lankisen mukaan etenkin kaukolämpöputken suojakuoren valmistukseen kuluu runsaasti sähköä. Ensin polyeteeni sulatetaan, jonka jälkeen putki muotoillaan ja se jäähdytetään.

LOGSTOR Finland Oy:lle on myönnetty tunnustus ansioituneesta energiatehokkuustyöstä Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksessa vuosina 2008–2016.

Investoinnin jälkeen muovin jäähdytykseen käytetystä vedestä otetaan hukkalämpö talteen lämpöpumpuilla.
Lämpöä hyödynnetään muun muassa kiinteistön ja käyttöveden lämmittämiseen. Sitä ohjataan myös tuotantoprosessin eri vaiheisiin, esimerkiksi tuotteiden esilämmitykseen ja kuivaamiseen.

– Talvella hukkalämpö käytetään tehokkaasti. Kesällä hyödyntäminen on haasteellisempaa, koska energian tarve esimerkiksi kiinteistön lämmityksessä on vähäisempi. Tässä meillä riittää vielä kehitettävää.

Katselmuksesta kaikki hyöty irti

Lankisen mukaan energiakatselmuksen suosituksia on pyritty noudattamaan mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi ilmastointijärjestelmän huoltoihin ja ohjaukseen on kiinnitetty huomiota aiempaa enemmän. Automatiikka säätää ilmanvaihtoa pienemmälle viikonloppuisin, kun tehdassalissa ei tehdä töitä.

Lankisen mukaan LOGSTOR on pitänyt koko ajan mielessä energiainvestointien taloudelliset ja tekniset realiteetit. Esimerkiksi energiakatselmuksessa suositeltuun led-valaistukseen yritys on siirtynyt varovaisin askelin.

– Vaihtaminen ledeihin on ollut suunnitelmissa koko ajan. Olemme halunneet kuitenkin puntaroida tarkasti, missä niiden käyttö on järkevää. Siirrymme ledeihin asteittain, nyt kun valaistustekniikkakin on kehittynyt ja hinnat laskeneet.

Teksti: Matti Remes