Liittyjän tarina

Metsä Group: Henkilöstö sitoutuu energiatehokkuuteen

15.06.2017
Takaisin listaukseen

Metsä Groupin energiankäytön tehostamisesta puolet syntyi tuotantoprosessien parantamisesta. Energiansäästöön sitoutuneella henkilöstöllä oli tässä ratkaiseva rooli.

Metsä Groupin tehtaat käyvät 86-prosenttisesti puupohjaisella uusiutuvalla bioenergialla, mutta bioenergiainvestointien ohella konsernissa on keskitytty viime vuosina myös energiatehokkuuden parantamiseen.

Metsä Groupin energiavaltaisille toimipaikoille on myönnetty tunnustus ansioituneesta energiatehokkuustyöstä Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksessa vuosina 2008–2016.

Edellisellä energiatehokkuussopimuskaudella 2008–2016 konserni paransi energiatehokkuutta tuntuvasti.

Metsä Groupin energiajohtaja Ilkka Latvala sanoo, että edellisen sopimuskauden ehdottomasti suurin saavutus oli kaikkien konsernin liiketoimintojen ja tehtaiden henkilöstön sitoutuminen määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen energiatehokkuustyöhön.

– Noin puolet energiankäytön tehostamisesta on syntynyt prosessien analysoinnilla ja kehittämisellä. Toinen puoli selittyy laiteinvestoinneilla, Latvala toteaa.

Koulutusta ja motivointia energiansäästöön

Metsä Groupin henkilöstöä on koulutettu ja motivoitu tarkkailemaan höyryn, kaasun, sähkön ja veden käyttöä. Havaittuihin epäkohtiin pyritään puuttumaan heti.

– Energiatehokkuus on myös aina päätöksenteon tärkeä kriteeri investoinneissa ja laiteuusinnoissa.

Esimerkkinä pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta energiatehokkuustyöstä Latvala mainitsee pehmopaperia valmistavan Metsä Tissuen tehtaan Mäntässä.

– Edellisellä sopimuskaudella Mäntässä on toteutettu 33 isompaa energiatehokkuustoimenpidettä. Energiatehokkuus on parantunut 12 prosenttia tuotettua tonnia kohden, Latvala toteaa.

Uusi biotuotetehdas aloittaa Äänekoskella

Seuraava suuri merkkipaalu Metsä Groupin energiatehokkuustyössä on Äänekosken biotuotetehtaan käynnistyminen vuonna 2017. Latvalan mukaan tehdas käyttää sähköä ja lämpöä prosesseissaan erittäin energiatehokkaasti.

Metsä Group valmistaa tuotantolaitoksillaan puutuotteita, sellua, kartonkia sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereita. Konserniin kuuluvat myös puunhankinta ja metsäpalvelut. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.

– Biotuotetehdas tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuusasteella muun muassa uuden soodakattilateknologian hyödyntämisen ansiosta. Lisäksi sen ylijäämälämpöä hyödynnetään tehdasalueella poikkeuksellisen laajasti.

Metsä Groupissa on panostettu energiatehokkuuteen jo pitkään. Latvalan mukaan helpot ja halvat tavat parantaa tehokkuutta on jo hyödynnetty.

– Uusia ideoita joko toimintatapoihin tai uuden teknologian hyödyntämiseen haetaan jatkuvasti. Monesti toimenpiteiden taloudellinen kannattavuus ei ole kuitenkaan riittävä hankkeiden toteuttamiseen. Tähän vaikuttavat myös energian matalat hinnat.

Metsä Group on mukana myös uudella energiatehokkuussopimuskaudella.

– Olemme jatkossakin sitoutuneet vapaaehtoiseen energiatehokkuustyöhön.

Latvalan mukaan henkilöstön osaamisen kehittäminen, parhaiden käytäntöjen hyödyntämien yli tehdas- ja liiketoimintarajojen sekä uuden teknologian rohkea hyödyntäminen ovat avainasemassa, jotta suoritustasoa voidaan parantaa jatkuvasti myös tulevina vuosina.

Teksti: Matti Remes