Liittyjän tarina

Sivakka-yhtymä Oy: Aktiivinen kiinteistöhuolto säästää energiaa

30.11.2018
Takaisin listaukseen
Sivakka-yhtymä Oy on hionut toimintamallia, jossa kiinteistöhuolto puuttuu energiankulutuksen poikkeamiin. Energianhallinta on oleellinen osa kiinteistöhuollon päivittäistä työtä.

Energiankulutuksen poikkeamien havaitseminen ja ongelmien nopea korjaaminen ovat oleellisia asioita kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa. Nämä ovat kantavia periaatteita Sivakka-yhtymälle, joka vastaa Oulun kaupungin vuokra-asuntotoiminnasta.

Kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali sanoo, että kiinteistöhuollon, isännöinnin ja energiatarkkailun yhteistä toimintamallia on pidetty yllä järjestelmällisesti jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Mukana olevat toimijat ymmärtävät energiatehokkuuden parantamisen merkityksen. Kyse ei ole irrallisesta toiminnasta, vaan energiankulutuksen seuranta ja hallinta ovat osa päivittäistä työtä, Sassali toteaa. Hänen mielestään on tärkeää, että kaikki osapuolet ymmärtävät energiatehokkuuden merkityksen ja havainnoivat siihen vaikuttavia tekijöitä liikkuessaan kiinteistöissä.

Vian korjauksessa ei viivytellä

Tyypillisessä tapauksessa asukas tekee kiinteistöhuoltoon vikailmoituksen vaikkapa asunnon liian matalasta tai korkeasta lämpötilasta. Silloin on sovittu, että kiinteistönhoitaja käy aina paikan päällä todentamassa tilanteen. Usein asia korjautuu jo kiinteistöhoitajan käynnillä neuvonnalla tai pienellä korjauksella. Mikäli hän ei pysty itse ratkaisemaan ongelmaa, hän siirtää vika-asian eteenpäin ja pystyy antamaan riittävät lähtötiedot jatkoselvitystä varten.

– Näin vältytään turhilta mutkilta, ja homma saadaan maaliin nopeasti. Sassali muistuttaa, että energiansäästön ohella ongelmaan puuttuminen ja vian korjaaminen mahdollisimman nopealla aikataululla lisäävät myös asiakastyytyväisyyttä.

Vuositarkastuksessa säädöt kuntoon

Järjestelmälliseen kiinteistönpitoon kuuluu myös se, että Sivakan kiinteistöissä käydään vuosittain läpi energiankulutukseen vaikuttavat talotekniikan säädöt. Niitä ovat esimerkiksi lämmitysjärjestelmän toiminnan tarkastus ja säädöt sekä ilmanvaihdon ohjaussäädöt. Lisäksi tarkistetaan saunojen käyttövuorojen ajastukset ja valaistuksen ohjaukset.

– Seuraamme myös aktiivisesti kiinteistöjen energiankulutusta, josta saamme kulutusdataa lähes reaaliajassa. Havaittuamme poikkeamia veden, lämmön tai sähkön kulutuksissa, lähdemme selvittämään tarkemmin tilannetta. Entistä tarkempaa tietoa kiinteistöjen käyttöolosuhteista saadaan sisälämpötilaa ja ilmankosteutta mittaavilla antureilla, joita Sivakka testaa parhaillaan muutamassa kiinteistöissä.

– Pikkuhiljaa anturointia laajennetaan useampiin kohteisiin. Tämä on yksi esimerkki langattoman mittaustekniikan ja kiinteistöautomatiikan yhteensovittamiseen perustuvista ratkaisuista, jotka ovat tulossa isosti kiinteistöalalle.

Pienikin investointi säästää energiaa

Energiatehokkuus on keskeisesti mukana Sivakka-yhtymän uudisrakentamisessa ja saneeraushankkeissa. Uudis- ja perusparannuskohteissa on toteutettu uusimpia energiatehokkaita ratkaisuja, kuten maalämpöä, aurinkosähköä ja jäteveden energiaa. Energiatehokkuus otetaan huomioon myös pienemmissä remonteissa Koti kuntoon -konseptissa, jossa uusitaan kiinteistön ja asuntojen tekniikkaa ja pintoja. Sassalin mukaan lähes kaikissa kiinteistöissä lämmitysjärjestelmä tasapainotetaan ja patteriverkoston virtausta parannetaan huuhtelulla. Samalla säädetään ilmanvaihto- ja käyttövesijärjestelmät.

Korjaustoimenpiteiden vaikutuksia seurataan asentamalla kiinteistöön lämpötilaa ja huoneilman kosteutta mittaavia antureita. Koti kuntoon -mallissa otetaan huomioon myös valaistuksen uudistamistarpeet ja koneellisen poistoilmanvaihdon ohjauksen parantaminen. Puhaltimia uusitaan energiaa säästävillä EC-puhaltimilla. Yksi kustannustehokas energiansäästökohde on asuntojen korvausilma. Remontoitavien asuntojen vanha korvausventtiili uusitaan. Tilalle tulee ikkunoihin asennettava korvausilmaventtiili, joka esilämmittää sisään tulevan ilman ikkunaruutujen välissä.

– Kyse on varsin pienistä ja nopeasti itsensä takaisin maksavista investoinneista.

Myös asukkaiden panosta tarvitaan

Sivakka-yhtymä on mukana kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksessa ja saavutti edellisen sopimuskauden tavoitteen, joka oli seitsemän prosentin säästö energiankulutuksessa.

Sivakka-yhtymä Oy on Oulun kaupungin omistama vuokrataloyhtiö. Sivakka-konsernilla on yli 8300 vuokra-asuntoa ja liikevaihto vuonna 2017 oli 57,1 miljoonaa euroa.

Nyt meneillään olevalla sopimuskaudella yhtiö on sitoutunut 7,5 prosentin energiansäästöön vuoteen 2025 ulottuvalla sopimusjaksolla. ­

– Edellisellä kaudella säästöjä pystyttiin tekemään vielä suhteellisen helposti esimerkiksi talotekniikan säädöillä. Uutta tavoitetta emme enää saavuta pelkästään perinteisillä konsteilla, vaan joudumme lisäämään energiatehokkuutta parantavia investointeja. Nämä asiat otetaan entistä tarkemmin huomioon hankkeiden suunnitteluvaiheessa.

Energiansäästön yhtenä haasteena Sassali pitää asukkaiden saamista mukaan. Esimerkiksi vedenkulutuksesta olisi mahdollista saada vielä säästöjä. – Sivakka ei peri erillistä vesimaksua, vaan asukas maksaa veden käytöstä vuokrassaan. Erillismittaus parantaisi asukkaan tietoa oman kulutuksen tasosta. Sassalin mielestä energiansäästäminen vaatii jatkuvaa tiedottamista ja keskustelua. Hän on havainnut, että keskustelu ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä on lisännyt asukkaiden kiinnostusta myös energiansäästöön.

– Tämä näkyy järjestämissämme asukastapahtumissa. Niihin osallistuu aktiivisesti asukkaita. Haasteena on saada jaettua tietoa myös niille asukkaille, jotka eivät käy tällaisissa tapahtumissa.

Teksti: Matti Remes
Kuva: iStock