Extranet-valikko
VALIKKO
Takaisin listaukseen

Sucros Oy: Energiansäästö onnistui yli odotusten

Sokerinvalmistaja Sucros ylitti energiatehokkuuden parantamiselle asetetut tavoitteensa. Se tarkoittaa isoa säästöä yhtiön energialaskuun.

Sucros Oy valmistaa Säkylässä kotimaisesta sokerijuurikkaasta hienoa kidesokeria teollisuudelle ja kotitalouksille. Konserniin kuuluu myös Suomen Sokeri Oy, jonka Porkkalan tehtaalla Kirkkonummella puhdistetaan ja pakataan sokeria.

Sucros Oy:lle on myönnetty tunnustus ansioituneesta energiatehokkuustyöstä Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksessa vuosina 2008–2016.

Sokerin valmistus vaatii paljon energiaa, sillä sokerijuurikkaan sisältämän sokerin kiteyttäminen tapahtuu monivaiheisessa prosessissa. Siihen sisältyy kuumentamista, puhdistamista ja haihdutusta.

Sucros-konserni on ollut mukana energiatehokkuussopimuksissa vuodesta 2008 lähtien ja on mukana myös uudella sopimuskaudella.

– Olimme ensimmäisten joukossa allekirjoittamassa, ja aiomme jatkaa samalla linjalla tästä eteenpäinkin, yrityksen projektipäällikkö Samuli Toivanen sanoo.

Haihduttamossa isoin investointi

Toivasen mukaan Sucros-konserni ylitti selvästi edellisen sopimuskauden tavoitteen. Yritys tavoitteli yhdeksän prosentin vähennystä tuotannon ominaisenergiankulutukseen.

– Energiansäästöä tuovat muun muassa molemmilla tehtailla toteutetut haihduttamon tehostamisinvestoinnit. Niillä saavutettiin yhteensä yli 20 GWh:n säästöt vuositasolla. Se vastaa noin 1500 tonnia polttoöljyn säästöä, Toivanen toteaa.

Haihdutusprosessissa poistetaan vettä sokeriliuoksesta ennen sokerin kiteytystä. Se tapahtuu höyrylämmitteisillä lämmönsiirtimillä.

– Lisäsimme investoinneissa monivaiheiseen haihdutukseen yhden lisävaiheen ja lisäsimme muiden vaiheiden lämmönsiirtopintaa.

Energiatehokkuutta on myös lisätty parantamalla lämmönsiirtopintojen puhdistusta. Ideoita tähän on tarjonnut Motivan ja yritysten yhteinen hanke, jossa on haettu keinoja teollisuuden lämmönsiirron tehostamiseen.

Selkeää taloudellista hyötyä

Samuli Toivasen mukaan energiatehokkuuden parantaminen on tuonut konsernille selkeää taloudellista hyötyä. Myös maine ympäristövastuun tuntevana yrityksenä on vahvistunut.

Sucros Oy ja sen tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy muodostavat suomalaisen sokeriteollisuuden. Sucros vastaa sokerijuurikkaan sopimusviljelystä ja prosessoinnista Säkylässä. Suomen Sokeri puhdistaa ja pakkaa sokeria Kirkkonummella. Yritykset ovat osa Nordzucker Groupia, joka on Euroopan suurimpia sokerinvalmistajia.

– Yhtiömme tavoittelee kannattavaa ja kestävää kasvua. Tähän kokonaisuuteen energiansäästötoimenpiteet sopivat erinomaisesti, sillä ne alentavat tuotantokustannuksia.

Energiatehokkuutta parantavat toimet vähentävät myös hiilidioksidipäästöjä. Toivasen mukaan päästövähennys on yli 5 000 tonnia, mikä vastaa noin 600 öljylämmitteisen omakotitalon vuotuista hiilidioksidipäästöä.

Sucroksen molempien tehtaiden pääpolttoaine on kivihiili. Porkkalassa lisänä käytetään maakaasua ja öljyä, Säkylässä öljyä ja biokaasua. Prosessissa käytetty sähkö tuotetaan pääosin itse höyryturbiineilla.

Hyvä työkalu energiansäästöön

Sucros on ottanut käyttöön ETJ+ -energiatehokkuusjärjestelmän, joka on Toivasen mielestä hyvä työkalu energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen.

– ETJ+ on systemaattinen tapa hakea energiansäästökohteita. Myös Nordzucker-konsernin taholta energiantehokkuuden ja ympäristön suojelun parantaminen on asetettu meille tavoitteeksi.

Sucros ja Suomen Sokeri ovat viime vuosina toteuttaneet jo suurimmat toimenpiteet energian säästämiseksi. Uusien kohteiden löytäminen on Toivasen mukaan jatkossa entistä vaikeampaa.

– Myös rahoituksen löytyminen on ajoittain haastavaa, mutta valtionhallinnolta saatu investointituki on ollut onneksi tärkeässä asemassa rahoituksessa.

Teksti: Matti Remes

Samasta aihepiiristä